Täällä näet yhteenvetoja harjoituksistani ja kilpailuistani triathlonin, maantiepyöräilyn, uinnin ja juoksun parissa. Pyrin julkaisemaan pääsääntöisesti blogikirjoituksia kerran tai kaksi kuukaudessa.


Kauden aloitus

Alkuvuonna on ehtinyt jo tapahtua monia asioita. Helmikuussa oli E-pyöräilyn SM-kisat. Kisat menivät hyvin. Kisoissa matkoja oli kolme ja niiden yhteistulosten perusteella julistettiin voittaja.  Ja ilokseni voin kertoa, että voitin ne kisat.

Lue lisää »

Get to know me

Kiva että löysit tänne blogiini. Olen Mimmi. Olen Kirkkonummelta ja pidän sushista.  Taustallani on 10 vuotta luistelua, jossa kilpailin tavoitteellisesti. Luistelu jäi, mutta seuraan kuitenkin lajia edelleen ja idolini on sieltä. Nykyisin olen triahlonisti, maantiepyöräilijä, uimari ja juoksija. Olin harrastanut triathlonia jo hauskana kesälajina aikaisemmin ja huomasin olevani siinä ihan hyvä, joten oli helppo siirtyä panostamaan tarmoni kokonaan siihen. Kävin myös kesäisin pyöräilykisoissa ja sekin laji tuntui sopivan minulle, ja onhan se osa triathlonia niin alan panostamaan siihen myös jatkossa enemmän.

Lue lisää »